Suuntana omavaraisempi elämä 2021-Helmikuu

 Tämä postaus on osa omavaraistelevien bloggareiden yhteispostaussarjaa. Muiden kirjoituksia pääset lukemaan tämän postauksen lopusta löytyvien linkkien kautta.

Helmikuun aiheena oli nesteet. ensimmäisenähän tottakai vilahti mieleen kaikki mauttomuudet siitä että useinhan tässä on jos jonkinlaisessa nesteessä, elikkäs siis kusessa ihan omalla painollaankin. Seuraava oli tietysti se perinneneste, eli pontikka. Omvaraisteluhan on hyvin pitkälti myös sellaista tiettyä perinnetaitojen vaalimista ja pontikkahan on suomalaisen omavaraisen juomaperinteen ehdoton ykkönen (ai siis mitkä sahdit ja oluet ja mitä niitä nyt oli). Harmi vaan ettei mulla ole tuohon pontikkaan oikeen mitään sanottavaa, muuta kuin tosi kuluneita vitsejä ja tieto siitä että yhdessä meidän vanhassa asunnossa oli joskus pimeällä keskiajalla räjähtänyt pontikkapannu. Täytyy siis tyytyä sellaiseen nesteeseen mistä minulla on omiakin kokemuksia (siis muutakin kun siinä pississä oleminen) ja olisi vielä hyödyllisyyden lisäksi laillistakin.

Mietin mitäs nesteitä meillä ylipäänsä käytetään ja mistä niitä tehdään tai hankitaan. Vesi nyt kaikkein tärkein. Meillä on oma kaivo, taloon tulee kuitenkin vesi osuuskunnan kaivosta. Aikanaan tämä liitettiin osuuskunnan veteen koska omassa kaivossa oli rautapitoisempi vesi. Osuuskunnan vesi on toki helppo ratkaisu, vaan ei kovinkaan edullinen. Pahimmillaan vesimittari pyörii niin vinhasti että laakerit sulaa, siis silloin kun helteen paahtamat eläimet ja kasvit juovat kilpaa. Omasta kaivosta saa ämpärillä nostettua vettä, mutta sen sijainti on melko haastava (eli on aivan saatanallinen työmaa raahata sieltä vettä) ja siitä syystä omaa kaivoa käytetään silloin kun hanasta lakkaa tulemasta vettä sähkökatkon takia tai osuuskunnan vettä ei saa käyttää juomavetenä. Kantovesi on kyllä siitä hyvä että tietää kantaneensa ämpärin jos toisenkin, lehmät ja hevoset nimittäin juo ihan uskomattomia määriä vettä..

Seuraava meillä käytettävä neste on maito. Sitä ei kyllä pelkiltään juo kuin vasikat ja kilit, raakana sitä laitetaan ainoastaan kahviin, mutta sitä jatkojalostetaan sitten senkin edestä. Tällähetkellä lehmänmaito on valitettavan kortilla, syyllinen on tuossa ylläolevassa kuvassa. Heinäkuussa poikinut kyyttö ei maitoa enää tässä vaiheessa tuota saavikaupalla ja koska sillä kyseisellä maidolla kasvatellaan ayrshirevasikkaa, niin ihmisille ei siitä maitoa enää riitä, eikä tarvitsekaan, käytetään sitten vuohenmaitoa. Tuosta maidon jalostamisesta olen joskus kirjoitellutkin, eli siis separoinnista. Sehän on sellainen taiteenlajinsa että vieläkin suhtaudun separaattoriin sellaisella pienellä kauhulla. Se on niitä hommia mitkä näyttää naurettavan helpolla, huivipäinen mummo veivaa separaattoria ja kerma ja maito valuvat tasaisesti omista putkistaan kukkakuvioisiin kannuihin. Ei niissä ikinä käy niin että se maito tursuaa pitkin seiniä ja lattioita, eikä käynyt mielessäkään kokeilla jollain maltillisella litramäärällä vaan tottahan siihen kiuluun kannattaa heti kärkeen kaataa ihan reippaasti koko ämpärillinen. Tuolta voi lukea tarkemman selostuksen aiheesta: https://majalevo.blogspot.com/2018/07/kotivoin-valmistus-ihanan-helppoa.html

Itse meillä tehdään mehuja, viiniä ja siideriä. Marjoja puskat lykkää sellaista määrää että viimevuonna laitettiin loput viiniksi kun ei sitä mehua mene kuitenkaan määräänsä enempää, ei kyllä viiniäkään mutta tulihan tehtyä. Omenapuita meillä on liian vähän, mutta onneksi naapureilla on puita reilusti, niin reilusti että hillojen ja mehun lisäksi saadaan tehtyä siideriäkin. Saisikohan horsmankukista tehtyä hyvää siideriä? täytyy kokeilla kunhan pellot pukkaa taas horsmaa.

 Mehut tehdään mummolta perityllä mehumaijalla, mun on pakko tunnustaa että suhtauduin koko touhuun melkoisella varauksella, jostain syystä olin ihan varma että kyseinen mehumaija omaa jotain painekattilalle tyypillisiä ominaisuuksia ja epäilin  että onnistun askartelemaan koko härvelistä huomattavan tehokkaan ydinkärjen. Naapurin mummolta hain sitten vähän taustatukea mehuprojektiin ja hän sai vakuuteltua etten edes minä pysty räjäyttämään sitä pömpeliä. oikeassahan se mummo taaskin oli. Onhan tuo mehumaija muutenkin vähän sivistyneempi härveli kuin se toinen mehuntekovärkki, mehulinkoko se on nimeltään. Sellainen viattoman näköinen vehjes minkä käynnistymisen kuulee kyllä koko kylä, jos ei kuule ääntä niin ainakin huomaavat valojensa himmenevän kun siihen härveliin tunkee omenoita. Tuo mehun, viinin ja siiderin teko vaatisi kyllä sellaisen oman tilansa, sellaisen missä viinit tekeytyisi hienoissa sammioissa ja mehumaija kiehuisi hiljaksiin puuhellalla ja sitten mehu ihan ominvoiminensa siirtyisi jonkun puhdistamiin pulloihin missä olisi nätit etiketit. Todellisuudessa mehua keitellään justiin silloin kun torpassa on jo valmiiksi kasvihuone-olosuhteet, mehun lisäksi höyrystyy ihan kaikki mahdollinen muukin ja vesi valuu akkunoista. Pullotkaan ei ole niitä kauniita lasisia vaan niitä aletaan etsimään just silloin kun letku täytyy uhkaavasti ja mehujen pullotukseen valikoituu riemunkirjava kavalkadi vissy ja limupulloja, vaihteluna sekava valikoima jotain iänkaiken vanhoja kossupulloja. Niistä ei todella saa yhtään somekelpoista materiaalia mistään kuvakulmasta. 

Viinit ja siiderit eivät valmistu niissä hienoissa vanhoissa puusammioissa, viimevuotinen siideri tekeytyi sellaisessa koiranruokasaavissa, sellainen keltainen kuvatus mikä on joskus tullut koiranruokasäkin kylkiäisenä, etiketissä ei lue "majalevon omenasiideri 2020" vaan pöntön kyljessä pojottaa verkkokalvoille palavan kirkuvalla värillä ja fontilla "pedigree", tosi somaa. Jännä että tosi monet ilmoittavat olevansa justiinsa tipattomalla kun tarjoan mahdollisuutta maistiaisiin. Ehkä joskus meillä on oma viinikellari, heti siinä maakellarin ja juustokellarin kyljessä.

Luin tuota edellistä yhteispostauskirjoitustani ja tajusin taas että alle kuukaudessa olen haudannut kaikki hyvät aikeeni ja retkahtanut "ihanvaanparilaitan"-ansaan, nimittäin tomaatteja on jo kasvamassa ihan vaan paria lajiketta ja paprikoita, eli niitä mitä mun ei pitänyt laittaa ollenkaan, on kanssa ihan vaan pari tulemassa. Täytyy varmaan seuraavaksi suunnata lamppukauppaan. 

Mikähän kumma siinä on että vaikka lunta on enempi kuin tarpeeksi ja kevääseen on aikaa vaikka kuinka, niin silti on pakko laittaa yhtä ja toista kasvamaan. Tupakat pitäisi vielä tässä helmikuun aikana laittaa itämään, muuten kyllä pitäisi pysyä kaukana siemenpusseista.

Muuten hommat sujuu aikalailla suunnitellusti. Hulina-lehmä palautui kotiin lapin reissulta, eli nyt meillä on Rauha, Hulina ja Sählä-vasikka. Hulinahan on meille tullut aikanaan Rauhan mukana pikkuvasikkana, eli tuttu ja talon tavoille tottunut lehmä mikä on aina ollut sellainen lasten suosikki. Hulina tuli tosi myöhään illalla, niin että lapset oli jo nukkumassa mutta ennen koulutaksia oli pakko ehtiä katsomaan sitä. Nyt ei pitäisi olla näköpiirissä mitään muutoksia lehmärintamalla, jossain vaiheessa Rauha pitäisi taas siementää ja Sählä palauttaa naapuriin, mutta mikään kiire ei kummallakaan operaatiolla ole koska Sählän palautuksen takarajakin on vasta siellä kun sählä poikii ensimmäistä kertaa ja siihen menee vielä jokunen vuosi.

Lihakanit ovat alkaneet tekemään poikasia ja jossain kevään mittaan toivottavasti lintuset alkavat tekemään munia, tälläkertaa toiveissa olisi jos ankat tekisivät oikeen reippaasti jälkeläisiä. Kanoja ei varmaankaan haudoteta uusia, hanhille olisi jonkunverran tilausta ja sitten tietysti se aina yhtä hauska, eli josko riikinkukot lisääntyisivät tänävuonna ja sitten syksyllä voidaan todeta etteivät ne tehneet jälkeläisiä tänäkään vuonna. 

Muiden bloggaajien teksteihin pääsee täältä:

https://www.omavarainen.fi/l/helmikuu2021/

https://lauraelijavis.wordpress.com/2021/02/01/urbaania-omavaraisuutta-2-2021-lajikevalinnat/ 

https://toivolapuutarha.blogspot.com/2021/02/kultaakin-kalliimpaa.html

https://www.sateenkaariajaserpentiinia.fi/2021/01/kohti-omavaraisempaa-elamaa.html 

http://www.apilankukka.fi/?p=162 

https://finlandurbanfarming.blogspot.com/2021/02/pienesti-ja-mukavasti-omavaraistelua.html 

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/02/mehu-pihan-marjoista-omavaraisuus.html 

https://tsajut.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-2/  

https://mummon-kirja.blogspot.com/2021/2/juomat.html 

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/02/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-2.html 

http://www.villakotiranta.fi/kotipuutarhurin-helmikuun-kuulumiset-omavaraisuus-osa-2-2021/

https://mikaita.fi/?p=659  

https://caramellia.fi/helmikuu2021 

http://www.villifarmilla.fi/2021/02/suuntana-omavaraisempi-elama-kesa.html  

https://luomulaakso.fi/?p=20967

https://www.korkeala.fi/ryystetaan-omavaraisesti/ 

https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/02/unelmana-omavaraisempi-elama-hunajaisia.html

https://puutarhapaivakirjapuutarhapaivakirja.blogspot.com/2021/01/itse-tehty-minttutee.html 

https://korpikuusentila.blogspot.com/2021/01/suuntana-omavaraisuus.html

https://korpitalo.wordpress.com/2021/02/01/helmikuu-2021-juomat/ 

Hyvin alkoi vuosi

 Kyllä on taas hellitty pientilallista. Odotan innolla että kuinkahan näin hyvin alkanut vuosi jatkuu. Ensin näytti ihan lupaavalta, vuoden ensimmäisenä päivänä vältyttiin kaikilta katasrofeilta. Vuoden toisena päivänä sitten heti aamusta pukkasi taas perinteisempää menoa, nimittäin sairastunut vuohi. Näiden vuohien kanssa tuntuu olevan vähän sama meininki kuin kyyttöjen kanssa, joko ne on terveitä tai kuolleita. Jalaton ja syömätön vuohi menee nopeasti niin huonoksi että on armeliaampaa lopettaa se eikä jäädä odottelemaan tuntikausiksi töihinsä hukkuvaa päivystäjää. Lienee tarpeetonta mainita että kyseessä oli tietysti se paras lypsykuttu. harmittaa tosi isosti.

Seuraavana iltana menin aivan normaalisti illalla tallille. Ennen talliin menoa ryystin tietysti kaffet kaikessa rauhassa pikkukakkosen huolehtiessa lasten viihtyvyydestä. Koirat lojuivat sohvalla umpi unessa eikä missään tapahtunut mitään ihmeellistä. Talliin mennessä en huomannut mitään epätavallista, tietysti kun kaikkialla on pimeää niin eipä siinä tule kovin paljoa maisemia katseltua. Hevosten ja lehmien talvitarhat on tallin takana enkä siellä käy yleensä iltatalliin mennessä, vaan laitan ensin ruoat ja vedet valmiiksi karsinoihin ja jos ne on vielä siivoamatta, niin lapioin kakkaa ennen kuin haen eläimet sisään.

Koska kurjan kelin takia lehmät olivat sisällä niin sattui ensimmäiseksi silmään tuo ylläoleva kypsään ikään kerennyt kyyttörouva jonka epäilin tekevän jostain syystä kuolemaa, se tärisi, puuskutti ja silmät pyöri päässä. Kovin ihmettelin jotta mikäs sitä vaivaa. Se on aikaisemmassa elämässään elänyt ulkona, lauman kanssa metsässä ja nyt tämä olosuhdemuutos muutenkin vähän rassaa sitä mutta ei sen nyt tuollalailla pitäisi sijoiltaan mennä ihan tuikitavallisena arki-iltana, koska se kuitenkin söi, niin ajattelin ettei siitä nyt niillä minuuteilla ole henki pakenemassa. Ruokin ja juotin lehmät, siivoilin niiden karsinoita, sama vuohille ja hevosten karsinoille ja lopulta kaiken lorvimisen jälkeen menin hakemaan hevosia sisään. Vaan en löytänyt ensimmäistäkään kavioeläintä, kävin kattomassa aitaa ja totesin että siitä on menty läpi ja lujaa. Nämä kyseiset kavioeläimet ei todella ole sitä tyyppiä mitkä juoksevat sähköaidan läpi ihan vaan huvikseen, nämä kyseiset otukset ovat myös niin kaikkeen tottuneita ettei ihan mikään pikkuhässäkkä saa niitä sijoiltaan. 

aikani huudeltuani hevoset ilmestyivät pimeydestä, painoivat hännät suorina suoraan talliin, siellä ne olivat karsinoissaan litimärkinä hiestä ja silmät pyöri niilläkin päässä. Tätä sitten lähdin Mikolle taivastelemaan ja lopputuloksena Mikko lähti kattomaan jotta näkyykö siellä mitään, no näkyihän siellä, jälkiä kaksin kappalein ja ihan hevostarhan vierestä. Tätähän tässä nyt kaivattiin, nimittäin hevosia kyttäävät pedot on just sitä mitä kaikki taatusti hinkuavat omalle pihalleen.

Nyt sitten toistaiseksi eläimet ulkoilevat valoisaan aikaan ja pedot etsiköön päivällistarpeita toisaalta. 

Tulipa muuten tuosta Sählän (eli tuon ay-vasikan) kuvasta mieleen että on aivan hurja kasvuvauhti tuollaisella ay.lla verrattuna kyyttövasikkaan. Sählällä on ikää nyt 2 kuukautta ja kokoa niin ettei enää suorin jaloin pääse utareelle, Rauhahan otti Sählän hoitaakseen sellaisella läpsystä vaihto- otteella. Herkko matkasi uuteen kotiin ja seuraavana päivänä haettiin Rauhalle kaveriksi muutman päivän ikäinen Sählä ja siitä asti Rauha on sitä hoitanut kuin omaansa ja hienosti kasvaa kyytönmaidolla tuo vasikka. On kyllä tuo Sählä ihan pyhäkoululainen kun vertaa kyyttövasikkaan, aivan kertakaikkisen valloittava tyyppi, harmi tietysti että sekin täytyy aikanaan palauttaa nimittäin tämmöiseen omavaraispuuhasteluun tuo on isona aivan liian tuottelias.

Täytyy toivoa ettei nyt mitään sen suurempia takaiskuja, hässäköitä tai petovahinkoja olisi enää tarjolla. Tulipa aloitettua esikasvatuskin hyvissä ajoin, todella hyvissä ajoin. Nimittäin Lilja halusi laittaa tomaattia kasvamaan ja kaivoi kaupan tomaatista siemenet talteen. Laitettiin ne sitten multiin, Siinähän sitten värjöttelevät ikkunalla lampun alla. Jää nähtäväksi että kumpi on suurempi uhka, pakkasta hohkaava ikkuna vai kissat. Henkilökohtainen veikkaukseni on kissat.

Suuntana omavaraisempi elämä 2021 -Tammikuu

 Vuosi vaihtui ja postaussarja jatkuu. #suuntanaomavaraisuus yhteispostaussarjassa omavaraistelusta kiinnostuneet bloggaajat kirjoittavat kuukauden ensimmäisenä maanantaina suunnitelmistaan, kuulumisiaan ja ajatuksiaan yhteisesti sovituista aiheista. Linkit muiden teksteihin löytyy tämän postauksen lopusta. 

Näin uuden vuoden pyörähtäessä käyntiin, on aika tehdä suunnitelmia tulevalle vuodelle. Mullahan perinteisesti on ollut aina samat suunnitelmat, kasvatan järkevän määrän ja laitan esikasvatukseen harkiten vain muutamia lajikkeita tomaattia ja paprikaa. Papuja ja kurpitsoita ihan vaan tosi vähän ja harvaan ja tarkoin valituille kasvupaikoille. En rakenna järjetöntä ruuhkaa kasvihuoneisiin ja pidän kaiken kitkettynä ja siistinä ja lajikkeet merkattuna näteillä lapuilla. Lopputulos on ihan joka vuosi yhtä katastrofaalinen, ensin laitan ihan vaan muutaman lajikkeen esikasvatukseen tarkoittaa sitä että tupa tursuaa koko kevään purkkia ja purnukkaa. Laput niistä häviää jo ennen kuin yksikään kasvi ehtii kasvihuoneeseen asti. Tänävuonna tosin ei tarvitse miettiä tomaattien lajikkeita, nimittäin keräsin viime kesän suosikeista siemeniä ja onnistuin sotkemaan siemenpussit ennen kuin ehdin kirjoittaa niihin veikkauksia lajikkeista, eli tällä kierroksella laitan pelkkiä mysteeritomaatteja kasvamaan.

Kasvirintamalla ei ainakaan vielä ole mitään kovin mullistavaa suunnitteilla. Kurpitsat siirrän toisaalle, jotain sentään opin virheistäni, nimittäin kurppia ei mihinkään kulkuväylien (tai vuohitarhan) lähellekään, käy hermonpäälle niiden vahtiminen. Sen verran nyt tietysti taas uutta kasvimaillekin, että tuli hankittua uusi kasvihuoneen runko, hupsista.

Uusia eläimiäkään ei ole suunnitteilla hankkia, nyt on aikalailla vakiintunut eläinmäärä ja niistä saadaan monipuolisesti lihaa, munia ja maitoa. Nyt kun asiaa oikeen ajattelee, ollaan oikeastaan just niin omavaraisia kuin alunperin ajateltiin, toki satomäärät ja laatu olisi hyvä saada vakiintumaan ja ne kaikki miljoonat muuttujat vähemmälle, mutta kaikkea on monipuolisesti eikä mitään suuria muutoksen tarpeita ole. Tokihan aina on kiva kokeilla uusia juttuja ja kaikkea täytyy aina kehittää ja parantaa, mutta perusjutut alkaa olemaan kasassa. Maanparannus on yksi sellainen lysti mikä savimaalla ei lopu koskaan, onneksi sentään parannusaineet löytyy omasta takaa, kunhan vaan reippaasti jaksaa työnnellä kottikärryä.

Jos koronassa nyt jotain positiivista on, niin ainakin se vahvisti sitä ajatusta että hulluna hippinä on ihan hyvä olla. Eipä tarvitse rampata kaupassa eikä keväälläkään tarvinnut alkaa hamstraamaan mitään, vaikka kaupoista loppuisi tyystin kaikki, jotain me saataisiin kuitenkin aina syödäksemme. 

Kun on jo valmiiksi sopeutunut elämään pienesti ja pienellä budjetilla, ei pandemia muuta kovinkaan paljoa perusarkea eikä tilipäivän lykkääntyminen viikolla tai kahdella aiheuta vatsahaavaa kun pottua ja muuta syötävää piisaa.

Samaisesta koronasta johtuen kaikki muuttohaaveet on lykätty hamaan tulevaisuuteen. Tämä paikka kun ei ole ihan sitä mitä halutaan, ei tässä mitään mahdottomia vikoja ole, talo on vaan liian iso, maata voisi olla enemmän ja tiloja eläimille pitäisi olla enemmän. Nyt vaan ei ole se hetki kun laittaa paikan myyntiin jos ei ole ihan pakko. Tästä syystä olen nyt jotenkin motivoituneempi tätäkin kehittämään, koska tässä nyt asutaan lottovoittoon tai vastaavaan asti, niin täytyyhän tästä ottaa kaikki ilo irti. Sitäpaitsi munkin on syytä oppia nauttimaan siitä mitä on, eikä marista siitä mitä ei ole.

On ollut huikeaa seurata näiden lastenkin oppimista. Liljakin tietää kuinka ruisleipää tehdään, kuinka maidosta saa juustoa, mistä munat tulee ja kuinka pottua kasvatetaan. Harmi tietysti ettei näiden oppimisen ilo uloitu esimerkiksi rikkaruohojen kitkentään tai kakan lappomiseen, onneksi teinijaosto on sentään ostettavissa niihin hommiin. Keväällä ympäristöopin tehtävätkin hoitui siinä sivussa kaikenmaan ötökkähotelleja rakennellessa. Mitään elämää suurempaa ideologiaa ei tämän meidän elämäntavan taustalla ole, koko tämä omavaisuushomma on alkanut vähitellen. Ensimmäisenä havahduin ruoan lisäaineisiin ja kaikkeen siihen mitä myrkkyjä ihmisiin kerääntyy, silloin Emilia oli ihan pieni ja kaikki sellainen alkoi luonnollisesti tuoretta äiteetä kiinnostamaan ja hupisista keikkaa, 16 vuotta myöhemmin ollaan tässä jamassa. Alkuun tein ruokaa luomuaineksista ja siitä vähitellen alettiin itse kasvattamaan vihanneksia ja jonkun verran lihaa. Toki alkuun kokopäivätyö loputtoman pitkällä työmatkalla piti puuhastelun tietyissä rajoissa. Yhdeksän vuotta sitten ostettiin tämä paikka ja silloin tuli ensimmäiset kanat ja siitä vähitellen laajennettiin tähän mittakaavaan. 

Mitä kauemmin on itse ruokaansa kasvattanut, sitä enemmän kiinnostuu aiheesta, justiinsa maaperän kasvukunnosta, permakulttuurista ja siitä mitä itselleen ja lapsilleen syöttää ja kaikesta mahdollisesta siihen liittyvästä. Oppia ikä kaikki. Maailma hukkuu muutenkin skeidaan, mutta siltikin pahuuttani ja köyhyyttäni ajan bensa-autolla, enkä edes suunnittele vaihtavani sitä mihinkään ympäristöystävällisempään, en nimittäin käytä kyseistä kulkinetta välttämättä edes joka viikko, mutta auto täällä on silti oltava. Puukiuas ja öljylämmitys viimeistelee tämän valtaisan ympäristörikoksen, noista parista lehmästä puhumattakaan. Toivottavasti se vähän edes kompensoituu vaalimalla maaperän matosia ja pölyttäjiä ja toisaalta kun syömisistä ja lannoitteista suurinosa pyörii tällä omalla tontilla, ei niiden rahtaaminen pitkin maailmaa kuormita ympäristöä.

Omavaraisuuden kannalta vuoden ensimmäinen homma on saada Rauha-lehmä siemennettyä. Meinasin jo huolestua kun kiimaa ei kuulunut, olemassa oli pienenpieni riski siitä että Herkko olisi tehnyt temput äiteelleen, onneksi ei ollut ja Rauha tuli kiimaan, tottakai jouluaattona, hetikohta sen jälkeen kun fabalta oli tullut muistutus ettei joulupäivänä siemennetä, ei sen kyllä väliäkään koska joku suunnitelmallisuuden irvikuva on unohtanut tilata siemeniä sille. Seuraavaan sitten paremmalla menestyksellä. Kauhulla odotan taas sitäkin että alkaako vuohet pukkaamaan kilejä, ei pitäisi, mutta jeesuksiahan täällä syntyy ihan joka vuosi. Samoin kuin poikakanit tekee yhtenään poikasia. 

Seuraava homma on paprikoiden laittaminen kasvamaan, tupakoillekin pitäisi tehdä itävyyskokeet. Talvivalkosipuleita en ole uskaltanut käydä edes katsomassa. Ne on taatusti ehtineet tehdä jättivarret ja sitten ne ovat jäätyneet, sulaneet, hukkuneet ja lopulta joku myyrä on kaivanut ne ylös. Pessimisti ei pety. 

Kasvilamppuja täytyisi myös ostaa lisää, on niin tuskaisen pimeää että taimien esikasvatuksessa olisi vallankin plussaa jos taimet eivät kituisi pimeyden ja kissanpentujen ristipaineessa. Hallaharsot kevättä varten ostin jo syksyllä, ne ovat näppärästi käden ulottuvilla auton takakontissa. Multapusseja näyttäisi olevan jo eteisessä valmiina ja taimipurkkeja on kasoissa, röykkiöissä ja muuten hyvin varastoituina kasvihuoneissa ja autotallissa. Ihan vielä en laita, enkä heti kohtakaan koska muuten taas hukutaan niihin pusikoihin, eli siis ne ihan vaan muutamat tomaatit ja paprikat saa nyt luvan odottaa.

Tsajut-blogin Satu kävi meillä kuvaamassa. Sikäli mikäli kiinnostaa että kuka täällä pyörii ja mitä tekemässä, kannattaa kurkata video: (jos ja kun itselleni ominaiseen tapaan turaan linkityksen, video löytyy Satun blogista Tsajut

https://youtu.be/mPwZvYtMjMM

Muiden tekstejä löytyy näiden linkkien takaa:

https://lauraelijavis.wordpress.com/2021/01/04/urbaania-omavaraisuutta-taas-alussa/  

https://www.omavarainen.fi/l/tammikuu2021/

http://www.apilankukka.fi/suuntanaomavaraisuus2021-osa-1/

https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2021/01/meidan-omavaraistelua-omavaraisuus.html 

https://omatupajatontti.blogspot.com/2021/01/omin-voimin.html 

https://tsajut.fi/?p=4088 

https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2021/01/omavaraisempaa-elamaa-2021-osa-1.html  

https://www.harmaatorppa.fi/2021/01/vuoden-2021-omavaraisuushaaveet.html 

https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2021/01/suuntana-omavaraisuus-2021-osa-1.html 

http://www.villakotiranta.fi/herailya-tulevaan-puutarhavuoteen-omavaraisuus-osa-1-2021/ 

https://luomulaakso.fi/?p=20938 

https://mikaita.fi/2021/01/04/haaveissa-kasvukaus-2021/ 

https://puutarhahetki.blogspot.com/2021/01/unelmana-omavaraisempi-elama.html  

https://www.korkeala.fi/?p=3438 

https://puutarhapaivakirjapuutarhapaivakirja.blogspot.com/2021/01/omavaraistelusuunnitelmaa- vuodelle-2021.html 

https://puutteela.com/?p=609 

https://korpitalo.wordpress.com/2021/01/04/suunnitelma-2021/ 

 

Joulun aika

 Joulukuu meni niin että vilahdus vaan kävi, tietystihän mun piti tehdä kaikki jouluvalmistelut ihan tosi ajoissa, vaan niin taas kävi että kiire meinasi tulla. Tietysti jos jouluruokien valmistuksen aloittaa teurastuksesta, niin kyllähän siihen aikaa saa tuhrattua vähintään riittävästi. Viikko ennen joulua paloiteltiin kyyttöä, vaikkei se mikään iso ollutkaan, keskenkasvuinen sonninruippana, niin siihenkin saa hukattua aikaa reilusti. Tämä kyyttö mikä nyt teurastettiin, ei ollut meidän omia vaan pihaan ilmestynyt nimetön kummajainen. Nyt on pakkasessa nautaakin pitkäksi aikaa. Enimmäkseen jauhelihana ja suikaleina, sitä on vuosien saatossa oppinut että mikä pakkasesta häviää ensimmäisenä ja meillä se on nimenomaan jauheliha ja sellaiset nopeasti valmistettavat palat ja suikaleet. Isoimmat kimpaleet tuppaa jäämään viimeiseksi. Paripäivää ennen joulua sulattelin valtavan ulkopaistin ja sitä tosiaan syötiin päivätolkulla vaikka syöjiä meillä riittää, yleensä on oman porukan lisäksi vähintään yksi ylimääräinen ruokapöydässä.

Joulurauhaa meillä ei taaskaan tavoitettu sellaisena mukavan seesteisenä rauhan ja levon tyyssijana, vaan kissanpennut ja joulunpinkeät pikkulapset piti tunnelman mukavan puuhakkaana. Onneksi lapset sentään tokenivat kun lahjat oli jaettu ja kissanpennutkin hyytyivät kun kuusi oli kaadettu riittävän monta kertaa. Tänäjouluna ei ihme kyllä ollut tarjolla vesivahinkoja, henkilövahinkoja tai edes sairastavia eläimiä, että kyllä siinä suhteessa rauhallisempi kuin monet viimevuosien joulut.

Joulupäivän makasin sohvalla varpaat kohti otavaa toljottamassa areenaa ja söin maksapateeta niin että ennen ensi joulua tuskin tekee mieli lisää. Tuli ihan mahdottoman hyvä patee sen kyytön maksasta.

Vielä kuukausi ja sitten kissanpojat ovat luovutusikäisiä. 

Muutenkin joulukuu meni hirveässä hässäkässä, lehmärintamalla oli taas vähän tuulista. Nyt meillä on kolme lehmää. Rauha-kyyttö hoivailee naapurista lainattua Sählä-vasikkaa ja hyvin hoivaileekin, kasvaa vasikka kyytönmaidolla niin että kohina vaan käy, tosin Sählä joutuu kyykkäämään polvilleen maitoa saadakseen, on sen verran matalajalkaisempaa mallia tuo varaäitee. alkuperäisen suunnitelman mukaan piti pohjoisesta tulla maitojunalla takaisin kotiin Hulina, se Hilkan isosisko, mutta muutaman käänteen jälkeen Hulina jäi vielä pohjoiseen ja nyt täällä on kaverin vanhempi kyyttö odottelemassa kyytiä pohjoiseen.

Tämän eläinlauman kanssa saa onneksi viettää joulun kotona, ilman koronaakin saa vältettyä kivasti kaikki puolipakolliset sukulaisvierailut. eläintenhoitoon vedoten ei tarvitse kökkiä joulua autossa.

Tapaninpäivän kävelyllä bongasin kasvihuoneenrungon yhden naapurin mailla, siinä kävi sitten niin että keväällä pitäisi raahata se omaan pihaan ja saada askarreltua rungosta kasvihuone. Armas puolisoni oli kovin ilahtunut tästä uutisesta. Tosi yllättävää.