Lehmiä ja kuulumisia

 Loppukesä ja alkusyksy meni enimmäkseen potiessa ja edestakaisin ryntäillen. Heti kun kuvittelin pakan olevan jotenkin kasassa niin mieleen tuli heti seuraava homma mikä piti saada tehtyä ennen talvea. Nykyään kun on vähän vaikea ennakoida talventuloa tai muutakaan, tulee välillä paniikki. 

 Nyt paniikin hellittäessä on aikaa kaivaa läppäri esiin, samoilla lämmöillä muutin blogin nimeksi tämän meidän kotitilan nimen ja reipastelin samointein instatilinkin blogille, majalevon_pientila nimellä löytyypi sieltä. Tavoilleni uskollisena en osaa laittaa suoraa linkkiä.

 Mutta sitten lehmät. Tällä hetkellä meillä on vielä kolminkappalein kyyttöjä. Rauha, Hilkka ja Herkko. Hilkka tuppaa karkailemaan naapurin karjaan. Viimekesänä se aina kiiman tehdessään pyyhkäisi päiväksi naapuriin ja iltaruoka-aikaan palautui kotiin. Hilkka on poikkeuksellisen lahjakas hyppääjä ja muutama aita on sille vaan kevyttä verryttelyä matkalla viettämään aikaa naapurin nuorisolaumaan. Ei siinä nyt muuta isompaa haittaa tästä taipumuksesta ole, mutta siementämistä varten se piti saada sieltä kotiin. Viimeisin kotiinhaku oli jo sen varran työläs että alkoi jo hiipimään mieleen useampikin kyyttö-resepti.

Koko sirkus alkoi kun päätettiin Hilkka kotiuttaa samalla portinavauksella kun naapurin karja siirtyy talveksi navettaan. Ihan idioottivarma suunnitelma, siinä vaan unohtui ottaa huomioon kyyttöjen varsin päättäväinen luonne. Kyytöthän ovat varsin pieniä, oikein varpistaen reilun metrin korkeita, äkkiseltään voisi kuvitella että sellainen huomattavasti kookkaampi lypsyrotuinen lehmä olisi työläämpi siirtää laitumelta navettaan. 

Alle tunnissa oli parikymmentä lehmää navetassa, kulkivat suunnilleen parijonossa ja sinne minne pyydettiin, kynnyksellä pyyhkivät sorkkansa ja kävelivät omalle paikalleen. Paitsi Hilkka, Hilkka ei kulkenut yhtään minnekkään eikä varsinkaan sinne minne piti. Hilkka piti sellaisen vähän reilun käsivarren mitan hajurakoa. Muu porukka lähti hirvijahtiin ja minä jäin keskenäni Hilkkajahtiin. Se on muuten rasittava kulkuinen sellainen savipohjainen laidun mitä on sorkilla muokattu oikeinkin pehmeäksi viikkokausien vesisateessa. Iltapäivällä sain Hilkan huijattua navettaan, harmi van että naapurin navettaan. Käveltyäni tunteja pitkin peltoa lehmän perässä, ei huvittanut enää taapertaa metriäkään. Sidoin Hilkan kiinni parrenpäähän ja soitin naapurille että siellä on, pitäkää hyvänänne. Tuotiin sitten illalla porukalla Hilkka kotiin.

Pikkusonni Herkko taas saavuttaa kohta puolenvuoden iän, silloin aletaan olemaan siinä pisteessä että pikkusonni on syytä pitää kaukana sellaisista morsiamista minkä selkään pikkusonnin ei ole suotavaa kiipeillä. Tässä tapauksessa ne ovat Herkon äiti ja isosisko. Herkko on viimeinen tuon sukulinjan yksilö koko maailmassa, silloin on sonnin kannalta asiat aika kivasti ja mahdollisuus päätyä lihapullaksi pienenee ratkaisevasti. Näitä Vieno Nenosen karjan kyyttöjä on kaikkinensa enää olemassa joitain kymmeniä yksilöitä. Eniten niitä on Oukanmäen kyyttökarjassa pohjoisessa, sinne siis Herkkokin suuntaa tilasonnin hommiin. Päädyttiin sitten sellaiseen ratkaisuun että pakataan Hilkka samaan kyytiin. Hilkka viihtyy todennäköisesti paremmin karjassa missä on painikaverit omastatakaa, eikä leikkikavereita tarvitse hakea naapurista.

Aikanaan Rauhan kanssa samaan aikaan meille tuli Rauhan silloinen vasikka Hulina. Hulina lähti täältä sinne samaan paikkaan pohjoiseen, nyt vaan ikävästi vaikuttaa siltä ettei Hulinaa saada tiineeksi ja näillänäkymin Hulina palaa keväällä tänne ja alkaa toimittamaan Rauhalle seuraneidin virkaa. Koska lehmien ajaminen edestakaisin suomen päästä-päähän ei varsinaisesti kuulu kenenkään suosikkihommiin, ei kannata tuoda pohjoisesta kyyttöä tänne asti vain muutamaksi kuukaudeksi. Rauha on kyllä laumaantunut noiden hevosten kanssa oikein hyvin, mutta silti en halua pitää sitä ilman lehmäseuraa, siispä lakkia kouraan ja naapuriin. Toivotaan ettei Rauha huomaa että tuleva seuraneiti onkin jotain ihan muuta kuin kyyttö.

Se että Herkko lähtee maailmalle, tarkoittaa myös sitä että talossa on taas lypsylehmä. Ajoituksena kerrankin varsin hyvä, ulkotöiden vähetessä on taas enemmän aikaa puljata kyökissä. Maitoa pelkästään meillä ei juoda ollenkaan, eli materiaalia maidon jatkojalostukseen riittää. Separaattorikin kökkii nurkassa odottelemassa.

On kyllä vähän haikeeta kun lehmänuoriso häipyy maailmalle, mutta nyt olisi tarkoitus hetimiten siementää Rauha uudestaan, toivotaan että tekisi lehmävasikan, siinä on sitten seuraneitiä moneksi vuodeksi. Meillä kun ei ole tarkoitus pitää kuin maksimissaan kolmea lehmää niin menee välillä vähän säätämiseksi tämän lehmien siirtely, mutta sellaista tämä välillä on.