Vaikka lunta sataa nyt päivittäin, se ei ole onnistunut vielä lannistamaan innostunutta puutarhuria. Olen kärrännyt kompostia lumisateessa, raesateessa, vesisateessa ja myrskytuulessa. Olen itsekin aika yllättynyt, toki epäilen että ulkotyömotivaatiota kohottaa merkittävästi karanteenin ja kotikoulun huippuunsa virittämät lapsoset jotka metelöivät, sotkevat ja tappelevat lähes tauotta ja suureen ääneen. Samaa ne kyllä tekee ulkonakin mutta akustiikka on ulkona miellyttävämpi eikä korvat soi ihan aamuyöhön asti. Motivaatiota kohottaa myös mielettömät mato- ja ötökkälöydöt. Mä olen hillonnut eri ikäisiä kompostikasoja tekeytymässä siellä ja täällä, nyt vihdoin odotus palkitaan ja mulla on käsissäni (tai siis talikossani) läjäpäin ihan naurettavan hyvää maanparannusainetta. Auton peräkontissa odottaa kalkkisäkit, niistä yksi on kuulema ratkennut, itse en ole vielä uskaltautunut tarkastamaan tuhoja. Kalkkihan toimii myös ötökkätorjunnassa, eli jos ajattelee positiivisesti niin auton kalkitseminen sisältä saattaa olla ihan positiivinenkin juttu (paitsi että siinä on taas katsastus ihan just käsillä, viime vuonna katsastusmies ihmetteli sorkanjälkiä konepellillä, jännä kuulla että mitä se mahtaa tuumata kalkista)
Kasvimaat alkaa olemaan kalkkia vaille valmiit. Taimetkin ovat hengissä (paitsi tomaatit on jotenkin ankeita) ja kasvaa. Kaikki siemenetkin on hankittuna, nyt vaan loppuisi lumisade ja tulisi kesä.
Kesästä tuli mieleen laidun. Olen potenut jo jonkun vuoden keskivaikeaa ahdistusta tuosta ankeasta laitumesta. Kituliaasti kasvava savitasanko, tehomaatalouden aikaansaama sellainen. Aloin miettimään matojen innoittamana maanparannushankkeita sinnekin (matojahan tai mitään muutakaan elävää sieltä ei löydy) ja kaikessa epärealistisessa hurmoksessani näin jo mielessäni surkean savannin kukoistavana niittykasvien täyttämänä paratiisina, missä lehmät ja hevoset viettävät kesää sateenkaarien, pölyttäjien ja perhosten kanssa. Sitten ikävällä tavalla realismi tärveli mun loistavan suunnitelman, ei nimittäin ole halpaa lystiä, ei ollenkaan lompakolle sovelias hanke ellei putkahda jostain se kuuluisa amerikanserkku muhkeine perintöineen. Hetken jo mietin luomulannoitusta ankkojen muodossa, nehän ovat mitä parhaita lannoittajia, joka kolmannella askeleella pyrstöstä lorahtaa puolilitraa tavaraa. Pitäisi vaan olla tosi paljon ankkoja. Kyllähän tietysti lehmät ja hevoset lannoittaa luonnostaan kakkahädän yllättäessä, tuntuu vaan että se kakkahätä tulee useimmiten karsinassa ja ulkonakin vaan tiettyihin kohtiin. Eikä tietenkään neljä laiduntajaa pysty ihmeitä tekemään isolla alueella. Laitetaan nyt kaikki toivo siihen amerikan serkkuun, toinen yhtä todennäköinen kassavajeen paikkaaja on tontilta löytyvä kultaharkkokätkö, niitä odotellessa.
puuhommatkin ovat pulkassa, polttopuuta on ensi talveksi ja pätkä seuraavaakin. Vuohet on ihan huippuseuraa puutalkoissa, opettavat nimittäin tekemään kestäviä kasoja. Muutaman kerran kun kasaa klapit uudestaan pikkukilin kiipeilyn jäljiltä, tarkkuus lisääntyy huomattavasti. Selkä tietysti on vähän kovilla kun kumartelee klapeja maasta tai kaivaa kompostia kottareihin. Lapsille (etenkin teinille) tuppaa tulemaan just joku tosi tärkeä kouluhomma mieleen kun esittelen mahdollisuutta mukavaan ryhmäliikuntaan kakan tai klapien merkeissä. tietysti pääsiäisen pyhinä tämä koulujuttu-selitys oli ohuesti epäuskottava, mutta olivatpahan hetken tappelematta kun teeskentelivät tekevänsä koulutehtäviä.
Olen ryhtynyt myös massiiviseen rikkakasvitorjuntaan, aseena tälläkertaa hukkaheinä. Tallin lattialle, pihalle, hevostraileriin, eteiseen ja kaikkiin muihin kuviteltavissa oleviin paikkoihin kertyy heinän rippeitä. Toki sitä lykitään lintujen pesiin ja muutenkin linnuille kaiveltavaksi, mutta riittää sitä kasvimaillekin. Jos epäonnistun surkeasti (eli siis kun epäonnistun) ja rikat puskee katteen läpi entistä pontevampina, tuikkaan koko roskan tuleen. Maanparannustahan se kulotuskin on.
Nyt taitaa olla pakko uskaltautua katsomaan että kuinka sille autolle kävi.
