Sivut

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Leipää ja leivontaa

 Tuli taannoin puheeksi ruisleipä, tai siis enemmänkin leivän leivonta. Mietin siinä sitten hiljaa mielessäni että olenhan mäkin ruisleipää juurella leiponut jo reippaasti yli kymmenen vuotta. Ilmankos nykyään useammin onnistuu kuin epäonnistuu.

Sain eilen vihdoin käsiini toimivan koneen, samaan intoon tyhjentelin ja kaivelin vanhoja kuvia ja löysin kasoittain kuvia leivistä, piirakoista ja pasteijoista. Sillä samalla innolla latasin kuvat tähän ja kirjoitin tuon ylläolevan tekstinpätkän. Kylläpäs nykyään onnistuukin, melkein kuolin nauruun kun luin tuon pätkän. Olin nimittäin niin innoissani tusaamassa tämän koneen kanssa (se juttu kun lapset nukkuu, kaikki eläimet hoidettu ja oottelen että sauna lämpiää) että unohdin ihan tyystin että olin leipomassa samalla leipää. Hapanjuuripatongit oli pöydällä kohoamassa ja ne piti lykätä yöksi jääkaappiin. Koska herpaannuin niin ihmettelemään näitä vanhoja leipiä, jäi patongit yöksi pöydälle. Aamulla ne pullisteli pellillänsä sen näköisinä kuin olisivat olleet itse menossa uuniin. Tuli vähän happamia ja ylikohonneita patonkeja.. että juupa juu, kyllä onnistuu kun olen niin kätevä..
Nykyään tulee aika vähän enää ostettua kaupasta leipää, etenkään näin talvella kun leipominen ei saa aikaiseksi lämpöhalvausta. Kesällä kun aurinko sattui lämmittämään töllin useammaksi viikoksi hellelukemiin, jäi sattuneesta syystä leivänleipominen vähemmälle.

Lapsetkin alkavat olemaan jo aika hyviä tunnistamaan, tekemään, erottamaan ja syömään eri taikinoita. Ei niin että nämä pätevät pikkupaakarit olisivat taitavasti itse taikoneet tarjottavat omiin ristiäisiinsä, vaan lohmastuaan tiinusta kourallisen ruistaikinaa suoraan suuhunsa, oppivat kerrasta miten erottaa ruistaikinan pullataikinasta.
Tykkäävät ne kyllä leipoakin, taikinan hämmentämisessä tuskin on taaperon voittanutta, etenkään jos ei välitä pikkuroiskeista (ja muistaa että taikina kannattaa poistaa ikkunasta heti tuoreeltaan, muuten se ei oikeen meinaa irrota). Mä olen antanut lasten osallistua ihan pienestä kaikkeen leipomiseen, piirakan rypyttämiseen, pullien pyörittämiseen ja mitä nyt milloinkin tekee. Paitsi silloin jos on tulossa vieraita, vieraat eivät välttämättä arvosta lähmäisten pikkukäsien työnäytettä.
Tosiaan ruisleipää olen tehnyt juurella kymmenisen vuotta, mutta vuosi sitten innostuin hapanjuuresta, eli vaaleaa leipää ilman hiivaa ja muuta joutavaa. Pelkästään vettä, jauhoja ja suolaa (ja se juuri, mikä on siis vettä ja jauhoja), nyt tuo hapanjuurileivonta taitaa olla niin tapetilla kaikkialla ettei varmaan kukaan ole pystynyt siltä välttymään. Suosittelen kokeilemaan (etenkin jos on vähän sitä vikaa että hiivaan tehty leipä saa muistuttamaan ettei lehmät ole ainoita jotka piereskelevät otsonikehään reikiä..) hapanjuurella saa oikeasti hyvää leipää, sellaista niinkuin se kaupan artesaanileipä. Netti on pullollaan ohjeita sekä juuren tekoon että leivontaan, mä en anna ohjeita koska laiskuuttani oikaisen jokaisessa kohdassa niin että puskat ryskyy ja liikennemerkit kaatuu. Ne oikeat hapanjuurileipurit laskevat leipurinprosentteja, vesisuhteita, on autolyysejä ja muita liian vaikeita juttuja, mutta kun oppii sen prosessin edes sinnepäin, ei se olekaan niin vaikeaa. Ei voi ollakaan kun kerran juurella on leivottu jo kauan aikaa ennen nettiä ja leivontaryhmiä

Piirakat ja pasteijat on ihan mun suosikkeja. Teen niillä vanhoilla karjalaisilla perinneohjeilla enimmäkseen. Riisi- ja perunapiirakoita, kaali- ja lihariisipasteijoita useinmiten. Nämä on siitä käteviä kun syntyvät hyvin yksinkertaisista aineksista ja sarjatyönä kun tehtailee niin saa nopeasti tehtyä viikon tarpeiksi. Eikä tarvitse joka käänteessä miettiä välipaloja tai iltapaloja kun syövät näitä.


Perusleipää meillä kuluu ihan valtavasti, kasvavat lapset tuntuvat olevan pohjattomia ja Mikollakin on päivittäin töissä leipää eväänä. Siksi tulee tehtyä sekä vaaleaa että tummaa viikoittain, nykyään vaan teen ruisleivät enimmäkseen vuokaleipinä. Tulee vähempi sotkuakin kun taikinan voi lappoa tiinusta suoraan vuokiin ja valmiit leivät siivuttaa sellaisella maailman kätevimmällä siivutuskoneella, tulee menetettyä vähempi sormiakin kun lapset ei jyystä tylsällä veitsellä kivikovasta reikäleivästä ja sormenpäistä viipaleita.
Vaikka lipsunkin perinteistä kun teen laiskuuttani ruisleivän vuokaan enkä limppuina tai reikäleipinä, vaalin perinteitä senkin edestä muinaismuistotiinun kanssa. Juuri on kätevästi kuivattuna tuolla tiinun reunoilla, kun haluaa alkaa leipomaan, lisää vettä ja ruisjauhoa ja oottelee että raski on valmis. odotusaikaa lyhentää huomattavasti jos muistaa nostaa tiinun johhonkin lämpimään, eikä jätä sitä tönöttämään kylmää hohkaavalle ikkunalle melkein pakkasasteisiin (saatoin tehdä näin viimeviikolla, jännä kun ei oikeen meinannut lähteä)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti