Kyökkihommia ja siemeniä kippoon

Kasvihuoneelle ei edes pääse uppoamatta kinoksiin, silti repsahdin nyt jo lykkimään siemeniä kippoon. Havaitsin myös huolestuttavia puutteita siemenrintamalla. Tottahan nyt voi jo kaikki hyvät päätökset perua ja laittaa kasvamaan riemunkirjava kavalkadi kirsikkatomaatteja, paitsi että lilat olikin loppu. Toivottavasti mulla riittää itsekuri olla ostamatta niitä. Keltaisia kirsikkatomaatteja ja miniluumutomaatteja laitoin kaupan tomaateista. Viimevuonna ne onnistui oikein hyvin. En viitsinyt laskea että montaako sorttia noita nyt taas on, veikkaisin että liikaa. Lisäksi laitoin kahta sorttia paprikaa. Muistan toki päättäneeni etten paprikaa enää edes yritä kasvattaa, ei ole mun laji, en vaan onnistu. Jotain siinä unohtu kippoja ja siemenpussukoita hiplatessa ja nyt niitä taas on. Mun on pakko saada toinen kasvihuone, ei tästä muuten tule mitään. Mä haluaisin myös sellaisen tanskalainenmaajussityyppisen lasihuoneen talonkylkeen, toteutankin sellaisen mutta seuraavaan taloon.

Nyt kun lunta on tursunnut joka tuutista rivakan tuulen kanssa, olen leiponut melkeen päivittäin. Kylmällä viitsii hehkuttaa uunia pitkään ja hartaasti. Öljypoltin reistaa edelleen ja sammuu vähän väliä, siihenkin sopii oikein mainiosti pieni lisälämpö. Huomasin kyllä ampuneeni itseäni vähän polveen, nyt kun nämä ovat tottuneet siihen että päivittäin on tuoretta leipää saatavilla, ne meinaa ruveta nirsoilemaan ostoleivän suhteen. Ei se nyt haittaa mutta kesällä tämä torppa lämpiää siihen malliin ettei välttämättä ole miellyttävää paistella hapanjuurileipiä tai ruisleipää, mitään mikä vaatii korkeaa lämpötilaa ja/tai pitkää paistoaikaa. On se tavallaan hyvä miettiä näin helmikuussa että miten sitä saa leivät paistettua heinäkuussa.

Tehtiin eilen lasten kanssa jäätelöä, tällä kertaa vuohenmaidosta. Löysin kirppikseltä sellaisen veivattavan jäätelökoneen, joku ihan maailmanlopun frozenhärpätin se oli, olin myös ihan varma ettei se toimi. Olin taas kerran väärässä, kyllä sillä jätskiä tuli. Ei tietysti mitään isoa määrää, mutta sen verran että nuo pikkuset sai sotkettua itsensä ja keittiön. Meillä on sellainen sähkötoiminen, hieman frozenia uskottavampi jäätelökone mutta mua jotenkin viehättää aina kaikki tuollaiset sähköttömät härvelit. Paitsi lihamylly, kenenkään olkanivelet, mitkään muutkaan nivelet, jännetupet eikä hermot kestä sitä veivausta.

Keittiöstä tuli mieleen. Meillä oli keittiössä sellainen kammottavin mahdollinen 70-luvun reliikki. Tilanjakaja työtaso, avohyllyt, "baaritiski" ja roikkuvat yläkaapit. Tummanruskeana tottakai. Ekana kesänä purkasin siitä avohyllyt ja ne roikkuvat yläkaapit pois ja maalasin loppukyökin valkoisella. Oikeastihan tuo koko kyökki pitäisi kolata tunkioon ja laittaa uusi tilalle. Se jäljelle jäänyt työtaso on särkenyt mun verkkokalvoa jo monta vuotta. Yhdessä vaiheessa mietin saareketta sen tilalle ja millon mitäkin. Silti se työtasonpätkä jotenkin aina jäi. Ikkunan edessä oli pieni pirttipöytä ja koko hössäkkä oli tosi ahdas ja ärsyttävä. Lauantaina mä aamukaffea hörppiessäni kysäisin Mikolta jotta onko sillä viikonlopulle jotain projektia, ei ollut. Jatkokysymyksenä oli että purkaako hän vai puranko minä. Sunnuntai-iltaan mennessä työstaso kaappeineen oli purettu ja siirretty tuohon akkunaseinälle, pirttipöytä kiikutettu pois ja entinen ahdas keittiö ja vajaakäytöllä ollut ruokailutila yhdistyi sellaiseksi vanhanaikaiseksi tuvaksi. Mä tykkään

Hilkka-vasikkakin kasvaa ihan silmissä. Ehdittyään seitsemänviikon kypsään ikään, Hilkka päätti olevansa jo niin suuren suuri että uskaltaa kävellä mun perässä pitkin pihoja iltahommissa vaikka äiti ja isosisko jäivätkin sisälle syömään.