Stressaantumisen lyhyt oppimäärä.

Kello soi arkisin 5.45 jos hyvin käy niin nousen silloin. Yleensä ei käy. Vartin torkuttelun jälkeen ryysään tallille (laitan kahvin valumaan mennessäni), laitan hevoset ulos syömään, tarkistan muut eläimet ja lasken ne ulos. Kannan nukkuvan koiran pihalle, juon puolikuppia liian kuumaa kahvia. Herätän epätoivoisesti lapsia, etin vaatteita ja laitan takkuisen tukan ponnarille (tarkistan aina autossa ettei lärvissä ole hammastahnaa). 

Kurvaan kohti päiväkotia ja siitä töihin. Stressaan ruuhkaa ja kiirettä, ahistaa. 

Nyylään tietokoneella päivän. Mietin siinä työnohessa kotona odottavia tekemättömiä hommia ja mietin aikatauluja. 

Töistä kotiin, mikko yleensä ajaa päiväkodin kautta. Homma rullaa aikataulussaan, edellisenä iltana tehty ruoka lämmitetään ja syödään. Isommalta kysellään läksyt (emppu myös heittää hevoille päiväheinät koulun jälkeen), pyöritetään pesukoneita, teen seuraavan päivän ruoan valmiiksi ja hengaillaan hetki pihalla. Pienempi toimittaa iltaohjelmansa mikon kanssa ja mä lähden siivoomaan karsinat ja ratsastamaan. Tässä välissä hoidetaan taas lintuja, kastellaan kasvihuonetta ja hoidetaan muita pikkujuttuja. Pikainen saunominen, seuraavan päivän kamojen kattominen valmiiksi ja viimeisenä talliin heittämään yöheinät. Kas, kello onkin jo yli puolen yön ja voi vajota koomaan. Telkkaria ei olla avattu moneen viikkoon. Ai mitkä ruuhkavuodet? Onneksi on viikonloput, kahvia, batterya ja buranaa.