Tässä touhussa alkaa olla niin positiivinen meininki että alkaa jo vähän jännittää että mikä fiasko nurkan takana vaanii.
Lauantaina pakotin koko perheen kävelylle, tepasteltiin sitten jostain selittämättömästä syystä vähän toiseen suuntaan kun yleensä ja katos vaan mitä löytyi, naapuri oli näemmä tehnyt tien isojen peltojen ympäri, ihan tossa meitä vastapäätä. Mies tiedotti että tie ilmestyi jo pari vuotta sitten, no ei kaikkea voi ihan heti huomata. Tämä tie siis parantaa mun maastoilumahdollisuuksia ihan huomattavasti. Se latu on ympyrä, iso ympyrä, siellä ei ole tukkirekkoja eikä viisillä paripyörillä ja kolmehehtaariavetäisylläkääntävällälaitteella varusteltuja koko tien levyisiä traktoreita eikä hevosia kivittäviä tai niitä päin uuden vuoden pommeja heitteleviä idiootteja. hyvä!
Sunnuntaina löytyi pikkujäbälle ihan paras temmellyskenttä. En olisi ikinä uskonut että hoplopista voisi olla näin paljon iloa. Ihan ykkösmesta tollaselle vähän toimeliaammalle pikkujäbälle. Mulle kyseinen puuhastelupaikka on ollut aikaisemmin yhtä viihtyisä kokemus kuin kesäloma keskitysleirillä. Isomman kanssa kun se tarkottaa sitä loputonta odottamista ja tylsistymistä korvat verta vuotaen. Pikkujäbän siivellä tämmönen vanha haukkakin pääsee hivuttautumaan pallomereen ja pomppulinnaan. tosi jees. Muutaman tunnin riekkuminen parantaa melko tehokkaasti myös unenlaatua.
Isompi yllätti tänään heti aamusta, nukuin pitkäksi ja tuli vähän kiire. Tyttö oli sekunnissa hereillä, toinen sekunti meni pukemiseen ja syömiseen. Ilman huutoa, lahjontaa, kiristystä tai uhkailua. Todella hämmästyttävää. Eilen se opetteli taas korkkarikävelyä, hitto että sekin on jo iso.. kraaah.
Pikkujäbä on oppinut kynäotteen, osumatarkkuuskin on parantunut niin että se piirtää jo jonkun viivan paperiinkin. Syökin jo ite, kauheeta kun sekin on jo iso.. toinen kraah!
Nyt paistaa niin kivasti aurinko että hyödynnän päikkärimomentin juomalla kupin sumppia terdellä ikäkriisin parissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti