on se vaan niin.. eläväinen..

Kuinka tehokas voikaan olla sellainen alle metrinen, vahvalla tahtotilalla varustettu erittäin uhmakas ja tolkuttoman nopea pikkunilviäinen. Sisustus on hoidettu uusiksi jo ennen aamupalaa, sotku on jotain suorastaan infernaalista ja kyseisen yksilön pettymysten sietokyky aivan nollissa. Ihana yhdistelmä.

PikkuJäbä päätti elävöittää huoneensa seinää, ääliö mutsi tappoi taas kaiken luovuuden. Niin ja piilotti liidut, tämä ei nimittäin ollut ainoa taidepläjäys.

Mitään missä on yhtään vettä ei pidä jättää mihinkään. Pöydällä oli kukkamaljakko, siis oli. Mikään ei ole siistimpää kuin pitkin pöytää ja lattiaa valuva vesi.

Toiseksi siisteintä on heittää tavaraa. Kaikkea tavaraa. Parhaat on hajoavat tavarat. Se maljakko missä ne kukat oli, ei selvinnyt.. se oli vähän sama kuin se lentokone alppeja päin, joskin kuolonuhreilta vältyttiin.

Tässä siis keittiön pöydän ääressä nautiskeltu aamupala eskaloitui sekunneissa vesi-lasinsirpale-fiaskoksi, ite mokasin. Poistuin keittiöstä sekunniksi.

Meillä on pyörinyt kaapissa sellaisia kilohailisäilykkeitä, syötiin niitä uuniperunan kanssa. Säilykepurkin jämät jätettiin tiskipöydälle kissojen syötäväksi. Purkissa oli öljyt ja pari kalaa, siis oli. PikkuJäbä onnistui livauttamaan koko tonkan keittiön lattialle. Nyt on parketti öljytty, ikivanha ja kulahtanut parketti missä ei ole enää lakkauksesta tietoakaan. En keksi millä sen kalanhajun saa pois siitä lattiasta. Meidän keittiö haisee nyt ihan...hmmmm...bordellille.

Ensin oli ajatuksena skipata kaikki vesisade-muta-loskasohjo leikit tältä päivältä. Alkoi kuitenkin materiaalivahinkoja kertymään sisätiloissa siinä mittakaavassa että päätin lähteä uhmaamaan kohtaloa tallihommiin Epun kanssa. Teoriassahan sen pitäisi olla kivaa ja sujuvaa, tallissa on kaikkea kivaa puuhaa, poika voisi kanniskella heiniä hevosille, halia lampaita ja puuhastella ihanasti ja seesteisesti siinä äitin pikkuapulaisena. Mutta ei meillä, hevosten tarhat sähkölankoineen vetää tota pikkukaveria loputtomasti puoleensa, tallin ovien salpaamisen seurauksena tallin käytävällä makaa kirkuva raivopää. Pahimman raivon taltuttua on kivaa kaataa hevosten vesisaaveista vettä karsinoihin ja laittaa karsinoista turvetta sitten tilalle niihin saaveihin, levittää rehuja pitkin lattioita, levittää ihan kaikkea kaikkialle ja ja.

Nyt on kuitenkin vasta hikisesti iltapäivän puolella, torppa odottaa suursiivousta, tallista puhumattakaan. Kaikki on märkää, inhottavaa ja haisee kalalle.. Aika lupaava alku tälle päivälle.

Ajatuksia tulevaisuudesta.

Pelottavaa huomata seisovansa risteyksessä ja miettiä mihin suuntaan lähtisi. Ainoa ongelma vaan on ettei ole mitään käsitystä siitä mitä niissä erisuunnissa on. Jäädessäni äitiyslomalle työpaikastani, päätin etten palaa sinne, työmatka 100km suuntaansa, polttoainekulut valtavat, hankalat työajat (ja luonnollisesti vuorotyö) ja minipalkka. Ei jatkoon, ei vaan riitä rahat harrastaa duunia tuolla. Työ itsessään oli ihan parasta mahdollista. Ajatuksena oli etsiä samaa duunia vähän lähempää, ei se palkka sosiaalialalla ole missään hyvä, mutta lyhyempi työmatka auttaa kummasti. Nyt olen vuoden katsellut työpaikkoja ja paniikki hiipii, ei mitään, ei yhtään mitään, ei mitään mitä voisi edes hakea. Niitä avoimia työpaikkoja ei vaan ole. Kai se on taas niin että nuorisopuolella säästetään niin ettei mitään paikkoja täytetä.

No jos sitten alanvaihto? ajatuksena ihan kiva, opiskelu sopisi kyllä. Paitsi että täältä on pitkämatka kaikkiin oppilaitoksiin, liian pitkä. Asuntolaina on toinen mikä vähän rajoittaa. Kolmas ongelma on siinä etten tiedä yhtään että mitä opiskelisi.. tai siis tietäisin paljon kaikkea ihanaa opiskeltavaa mutta niillä aloilla ei vaan ole töitä.

Hevoshommat sitten, pikkuponeja ratsastavista aikuisista tuntuu olevan pulaa. Sitä olen tehnyt ja voisin tehdä enemmänkin, suomessa vaan se ei kannata. Ei näillä suomen hinnoilla ihmiset ole valmiita maksamaan pikkuponien ratsastuksesta sellaisia summia että se kannattaisi.

Jos karkaisi kokonaan pois suomesta, etelä-helsingistä käsin mies voisi jatkaa omaa duuniaan suomessa, tekisi vaikka nelipäiväistä työviikkoa täällä, etsisin itselleni töitä virosta tai yrittäisin elää siellä hevoshommilla ja mahdollisesti joillain lintusysteemeillä tai jotain. Lähtisin heti, ikävä kyllä olemme naimisissa suomalaisen pankin kanssa. Tämän paikan myyntiä tässä markkinatilanteessa taitaa olla turhaa edes yrittää, vuokraaminen sitten.. eikös siitäkin verottaja napsaise sellaisen siipaleen ettei sillä enää lainaa lyhennellä. Mistä sitten sellaisen vuokralaisen löytää että uskaltaa kiinteistönsä jättää niin se on toinen juttunsa sitten.

 vaikeeta ja ahdistavaa on.

lomapäivä

Parasta ikinä on lomapäivät, toki kuulostaa urpolta että ihminen joka ei varsinaisesti käy duunissa puhuu lomapäivistä.. mutta mun lomapäivät on niitä kun ei ole mitään akuuttia kiirettä, hengaillaan vaan kaikki yhdessä tekemässä jotain vähän hyödyllistä muttei sellaista ahdistavaa pakkopullaa.

Tässä tapauksessa tämä lomapäivä oli täydellinen, tai siis molemmat päivät, lauantai ja sunnuntai. Auringon paisteessa nojailin haravaan ja olin siivoavinani pihaa. PikkuJäbä piti eväsretkeä kalkkunoiden kanssa nurmikolla. Välillä paistettiin makkaraa (mikä on oikeesti vähän ällöä, en tykkää yhtään makkarasta nimittäin) ja käytiin kävelyllä. PikkuJäbä tosin puutui sinne ponin kyytiin. Reipas pihalla puuhastelu, lämmin aurinko ja tasaisesti lompsutteleva poni oli liikaa ja PikkuJäbä joutui ottamaan vartin tirsat.

 Ensin se yritti torkkua istualtaan mutta sitten luovuttin ja kuukahti kaulalle.

Kanatkin ovat taas puuhastelleet varsin ansiokkaasti. Sunnuntaina kuoriutui kuusi tipua, mallia pääsiäistipu. Araucakana hautoi tehokanojen munia. suloisia kyllä ovat.

Omakotitalon onni ja auvo

suomessa on mielettömän upeeta asua omakotitalossa, siinä alkaa sitkaammallakin säästäjällä hihna vinkumaan ja hermo hajoomaan. Aina keksitään uusia säädöksiä, lakeja ja asetuksia köyhien iloksi. Kaikkeen on pakko ryhtyä, jos yrität nikotella niin uhkasakkoa vilautellaan sivulauseessa, yleensä jälkikäteen selviää että paskaa taas puhuttiin. Tottakai kun otetaan puheeksi kylänmiesten kesken että tarttis tehrä niin jo heti huomenna isketään kuokka maahan, mitä niistä siirtymäajoista tai siitä että koko hanke lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa.. mutta ei, me ei ootella kun ei olla köyhiä eikä kipeitä. Terkuin se joka joutui maksamaan rapiat kymppitonnin skeidaviemäristä, koska oli pakko, muttei sitten ollutkaan mutta homma on tehty mikä tehty.

Ympäristö pelastuu.

Sitten tulee öljysäiliön pakollinen katsastus, maksaa jokusen saturaisen se katsastus. Jos et katsasta niin vakuutus ei korvaa (ei kyllä korvaa vaikka katsastaisitkin) ja se pönttö halkeaa atomeiksi, kaikki saastuu pohjavesiä ja ilmakehää myöten ja kiinteistön omistajana saat olla ihan helvetin onnellinen jos saat ne maaperän, ilmakehän ja pohjaveden puhdistuskulut maksettua elinaikanasi. jos siis mikään pankki myöntää edes lainaa millä makselet sen maaperän puhdistuksen. Talvivaara kun tärveli koko kainuun, puhdistuksen maksaa veronmaksajat, näin niinkuin katkeroittavana sivukommenttina.
No nyt kun se katsastus on tilattu ja sedät syynää säiliötä niin selviää että ekokatastrofi on ihan käsillä, säiliö saattaa aiheuttaa hetkenä minä hyvänsä massiivisen öljyvuodon. Saat valita, käyttökielto, luokituksen lasku, helvetillinen tarkastuslasku, uusi lämmitysjärjestelmä, pinnoitus jne jne. Ei harkinta aikaa, homma on päätettävä heti tai saat käyttökiellon ja pääset asumaan lasten kanssa kiinteistöön missä ei ole lämmitystä. Jos hyvin käy niin selviät muutamalla tonnilla.

taas ympäristö pelastuu.

nopealla yhteenlaskulla loppusumma lähentelee 15000€ siihen kylkeen ekomaksu, jätemaksu, tyhjän paperipöntön tyhjennysmaksu ja muut kulungit niin voi päätellä ettei lomamatkoja tarvitse suunnitella tänäkään vuonna, onneksi voi istua kotona ja katsoa kun naapuri levittää pellolle sianpaskaa ja ympäristömyrkkyjä (eiku kasvinsuojeluaineita)

Onneksi me omakotitaloasujat sentään olemme pelastamassa ympäristöä.

Samalla onnellisen omakotitaloasujan takapihalle suunnitellaan massiivista jätteenkäsittelylaitosta, maaperä tuutataan täyteen kaikkea vaarallista, myrkyllistä ja pimeässä hohtavaa. Kylkiäisenä saadaan haju- ja meluhaitta. Se on ihan ok, se ei ole ympäristölle yhtään haitallista. Kunhan vaan saadaan pidettyä kurissa ja maksukykyisinä maan vaarallisimmat ympäristörikolliset, omakotitaloasujat.

Munaa pukkaa

Hauskoja noi kotikanalan munat, kaikki mahdolliset väri- ja kokovariaatiot tarjolla. araucakanat munii pieniä vihreitä ja sinisiä, tehokanat isoja ruskeita, kalkkunat vielä isompia pilkullisia ja sitten tietysti kaikki erikokoisina. näyttää nätiltä keitettynä, maku on jotain aivan toista kuin kaupanmunissa mutta leipoessa lähtee järki. Ohjeet kun tavataan optimoimaan niille kaupan tehareille, aina kun muistan varautua leipomispäivään niin jemmailen noita isompia munia mutta yleensä en varaudu ja sitten menee säätämiseksi.

noista saa pääsiäiseksi askarreltua jonkun ihan kivan installaation.

Sain vihdoin tomaatintaimet kasvamaan ja sen yhden ainoan aurinkoisen päivän uhrasin kasvihuoneen kunnostukselle. Kurkut ja kesäkurpitsat laitan vasta vähän myöhemmin, ne kun on niin herkkiä katkeemaan jos ne ehtii esikasvatuksessa hujahtamaan liikaa pituutta. Taimikippojen päälle askartelin häkkivirityksen mikä toivottavasti pitää PikkuJäbän ja kissat erossa kipoista (luultavasti ei pidä, mutta toivotaan). Kunhan ne selviytyvät alkuun niin kyörään ne tallin ikkunalle turvaan.

Lapset leipoo

Joskus onneksi on niitäkin päiviä kun kaikki sujuu kivasti. Isompi teki omatoimisesti ja ilman jäätävää sotkua omenamuffinseja, pienempi tyytyi osaansa taikinakulhon nuolijana. Kyökissä säilyi rauha maaliviivalle asti, mikä on siis historiallista. 

Ei mulla mitään